Talven messuaikataulut

Olemme mukana ASTA Rakentaja -messuilla Tampereella ja Rakenna & Sisusta -messuilla Turussa. Tervetuloa tutustumaan takkoihin osastollemme. Esittelemme varaavia takkojamme sekä Smidsonin, Hoxterin ja Pirkanmaan Peltiuunin tulisijoja. Paikalla olevat asiantuntijamme tekevät mielellään messutarjouksia sekä kertovat tuotteiden ominaisuuksista. ASTA Rakentaja -messut 31.1.-2.2.2020 Tampereen Urheilu- ja Messukeskuksessa. Osastomme on A960. Rakenna & Sisusta -messut 7.-9.2.2020 Turun Messukeskuksessa. Osastomme on B/2.

Talven messuaikataulut Read More »

Glögi-iltoja ja raukeita puuronmakuisia aamuja

On taas se aika vuodesta, kun joululaulut soivat, tontut kurkkivat ikkunoista ja ensimmäiset joulukoristeet ovat ripustettuina niin sisällä kuin ulkosallakin. Jossain päin Suomea saattaa olla kunnon nietokset ja toisaalla niitä vielä odotellaan. Kumpaakin osaa Suomea yhdistää kuitenkin sama joulukalenteri ja lähestyvä joulun mukanaan tuoma yleinen kiireettömyys. Joulutraditiot ovat sellainen asia, joista jokainen haluaa nauttia. Osa kuuntelee joulurauhan julistuksen, jotkut laittavat ruokaa yhdessä koko suvun voimin, moni käy kirkossa hiljentymässä ja toiset saattavat suunnata pulkkamäkeen. Myös takka kuuluu monen suomalaisen jouluun. Se tarjoaa erilaista katsottavaa kuin kilpakumppaninsa televisio ja monesti se tarjoaa myös perinteisen tavan valmistaa ruokaa. Aito liekki antaa mukavan makulisäyksen ja joskus lopputulos saattaakin maistua taivaallisen hyvältä. Linnatulen valikoimasta löytyy erilaisiin ruoanlaittotapoihin taipuvia tulisijoja. Valikoiman ääripäitä edustavat massiiviset varaavat tiilitakkaleivinuunit ja sirot, kevyet puuhellat. Takkaleivinuuni tarjoaa näistä monipuolisimman ruoanlaittoelämyksen, sillä niissä voi paistaa kinkut ja lämmittää jouluiset laatikot, kun taas pienet keittolevyt mahdollistavat niin aamukahvien kuin iltaglögien lämmityksen puuron keiton ohella. Tämän kaiken lisäksi varaavat takat tarjoavat myös mukavaa lämpöä vielä pitkään liekkien hiipumisen jälkeen ja onkin mukavaa köllähtää pehmeään sänkyyn lämpimässä kodissa ja sulkea silmät lumen mukanaan tuomaa jouluista valkeutta miettien. Aamulla, kun herää, on jalat mukava ensimmäisenä asettaa lämmintä lattiaa vasten ja tallustella paljain jaloin rauhassa lukemaan aamun lehteä jouluinen mielenrauha saavutettuna. Ehkä siinä samassa voisi tuletkin laittaa taas takkaan…

Glögi-iltoja ja raukeita puuronmakuisia aamuja Read More »

Elokuu ja sen mukanaan tuomat sateet

Elokuu on vielä kesäkuukausi, mutta pimenevät illat jättävät meidät kaipaamaan iltojen valoa. Mikä siis sen parempaa kuin laittaa takkaan tulet päälle ja nauttia kesän viimeisistä rippeistä liekkien leikkiä katsellen. Elokuu on muuten Etelä-Suomessa vuoden sateisin kuukausi ja sateet jatkuvat elokuusta pitkälle syksyyn. Tämä tarkoittaa, että rakenteisiin saattaa syntyä kosteutta ja samalla tulisijan sytytys vaikeutuu. Mitä pidempään syksyyn hormit seisovat kylminä, sitä enemmän niiden pinnoille tiivistyy kosteutta ja pitkään käyttämättä olleen tulisijan ensitulien vedon aikaansaaminen vaikeutuu. Kannattaakin siis jo nyt miettiä asiaa hieman pidemmälle ja ennaltaehkäistä veto-ongelmia varsinkin, jos viime vuosina olet joutunut viikonkin taistelemaan hormin kuivatuksen kanssa. Varaavissa takoissa voi hyvin polttaa yhden pesällisen puuta päivässä ilman, että takkaan varautuu sen suuremmin lämpöä, joka kuumentaisi asuntoasi tai mökkiäsi liikaa. Muista kuitenkin aina tarkastaa kesän käyttämättä olleen tulisijan hormi ennen puiden sytytystä, ettei sinne ole lintu tehnyt pesäänsä ja näin tukkinut sitä. Takan ja hormin kuivatus kannattaa aloittaa pienillä puupanoksilla, jolloin kiviaineeseen tiivistynyt kosteus haihtuu tasaisesti, eikä muodosta sisäpinnoille vesipisaroita. Ensipoltossa huomioitavaa on myös tulisijan sytytyspellin, eli kansankielellä kesäpellin, avaaminen ensimmäisen pesällisen polton ajaksi, jolloin kuumimmat palokaasut kulkevat suoraan hormiin. Muista myös käyttää mahdollisimman kuivaa puuta ja ennen polton aloitusta tarkastaa, että tuhkalaatikko on tyhjä. Nyt onkin siis aika laittaa rantasaunan kiuas lämpiämään, käydä pulahtamassa lämpimässä järvivedessä ja loppuillasta nauttia vielä lasillinen viiniä Linnatuli-takkani loimussa. Tämä elokuinen blogipäivitys onkin hyvä päättää siteeraten Eino Leinoa: ”Ruislinnun laulu korvissani,tähkäpäiden päällä täysi kuu;kesä-yön on onni omanani,kaskisavuun laaksot verhouu.En ma iloitse, en sure, huokaa;mutta metsän tummuus mulle tuokaa,puunto pilven, johon päivä hukkuu,siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,tuoksut vanamon ja varjot veen;niistä sydämeni laulun teen.” Eino Leino: Nocturne, ensimmäinen säkeistö

Elokuu ja sen mukanaan tuomat sateet Read More »

Takka, jonka väri vaihtuu parissa minuutissa

Witka Wood Piccolo -takka on ainutlaatuinen tulisijamalli kahdesta syystä. Ensinnäkin sen väriä voi vaihtaa hetkessä. Toiseksi Piccolo-tulisijassa yhdistyvät sekä kiertoilman hyöty että varaavan takan ominaisuudet. Takka on monessa rakennus- ja sisustusprojektissa yksi suurimmista ja haastavimmista ostopäätöksistä. Kun takka ostetaan, sitä katsellaan osana oman kodin sisustusta jopa vuosikymmenten ajan. Monessa kotitaloudessa päädytään mahdollisimman neutraaliin värivaihtoehtoon, vaikka haluttaisiin kokeilla jotain räväkkää tai peräti vaihdella takan väriä vuodenajan tai fiiliksen mukaan. Piccolo-takka tarjoaa tähän ristiriitaan täydellisen ratkaisun. Sen väri vaihtuu hetkessä kätevän vaihtokuoren avulla. Kuoresta on tehty viisi eriväristä vaihtoehtoa, joiden ansiosta koko kodin tunnelmaa ja sisustuksen väriä on helppo muuttaa vain parissa minuutissa.     Varaava takka on nyt myös kiertoilmatakka Piccolo edustaa takkamarkkinoilla ainulaatuista tulisijaa, joka yhdistää kiertoilmatakan ja varaavan takan hyödyt. Yhdistelmän ansiosta tulisija lämmittää huoneilman nopeasti ja pitää sen lämpimänä pitkään. Piccolo-takan myynnistä vastaa tulisijavalmistaja Linnatuli. Witka Wood -malliston takana on suomalainen suunnittelija Ville Witka, joka on takkojen lisäksi tunnettu myös esimerkiksi ovien ja hirsitalojen suunnittelijana. Witkalla on skandinaavinen tyyli, joka yhdistää hyödyn ja tyylin. – Piccolon vaihdettava kuori on sekä hyödyllinen että tyylikäs. Se mahdollistaa huolettoman rakennusvaiheen, kun kuoren voi kiinnittää takkaan esimerkiksi vasta remontin valmistuttua. Toisaalta takan väriä voi helposti päivittää sisustuksen mukana, takan suunnittelija Witka selvittää.    

Takka, jonka väri vaihtuu parissa minuutissa Read More »

Osallistu ilmastotalkoisiin valitsemalla Linnatulen takka

Juuri nyt sydäntalvella lähestytään sähkönkulutuksen huippukapasiteettia. Tulisijan käytöllä saadaan tehokkaasti säästettyä lämmityskustannuksissa, vähennettyä tuontisähkön määrää ja turvattua kodin lämmitys suomalaisissa sääolosuhteissa. Puilla poltettu energiamäärä suomalaisissa pientalouksissa vuoden aikana vastaa jopa yhden ydinvoimalan verran energiaa. Suomalaiset haluavat selkeästi lisätä bioenergian käyttöä lämmitysmuotona, mutta saada myös lisää valistusta pienhiukkaspäästöjen vähentämiseksi. Aiheesta on juuri valmistunut Taloustutkimuksen toteuttama tutkimus. Taloustieteilijä Pasi Holmin johdolla tehdyn tutkimuksen tulokset ovat mielenkiintoisia. Takka lämpiää talvikuukausina lähes päivittäin ja valtaosa on sitä mieltä, että tulisija pitäisi löytyä jokaisesta pientaloudesta. Tulisijojen kanta on kuitenkin vanhaa ja päästöiltään täysin eri luokkaa kuin nykyajan ratkaisut. Uuteen ja vähäpäästöisempään tulisijaan päivittämällä voidaan päästä murto-osaan siitä, mitä vanhan tulisijan päästöt olisivat, ja näin osallistua ilmastotalkoisiin. Linnatulet kaikki tulisijat ovat CE-hyväksyttyjä. Erityinen ylpeydenaihe on Linnatulen kehittämä innovatiivinen ECO-takkamallisto, jossa puu palaa entistä puhtaammin ja hiukkaspäästöt pysyvät minimissä. Linnatulen kehittämän pesäratkaisun ansiosta sama lämpöarvo saadaan vähemmällä puumäärällä. ECO-malliston tulisijat täyttävätkin Euroopan tiukimmat päästövaatimukset sekä Suomessa vuonna 2022 voimaan tulevat uudet päästömääräykset.

Osallistu ilmastotalkoisiin valitsemalla Linnatulen takka Read More »

Linnatuli takat alkuvuoden messuilla

Olemme mukana Myyrmäen Rakenna & Remontoi messuilla Vantaalla, ASTA Rakentaja -messuilla Tampereella ja Rakenna & Sisusta -messuilla Turussa. Tervetuloa tutustumaan Linnatuli takkoihin. Rakenna & Remontoi -messut 25.-27.1.2019 Myyrmäki -halli, Vantaa. Osastomme on 30B. ASTA Rakentaja -messut 1.-3.2.2019 Tampereen Urheilu- ja Messukeskus. Osastomme on A823. Rakenna & Sisusta -messut 8.-10.2.2019 Turun Messukeskus. Osastomme on A114.

Linnatuli takat alkuvuoden messuilla Read More »

Scroll to Top